Katja miettii minkähän kuvion tehtäväksi antaa Kikalle ja Taikalle :-).
Taikaa kiinnostaa enempi - kukahan siitä on mennyt!
Jari pää kallellaan kuuntelee Katjan ohjeita ja koiruus näkee ihania
narttukoiria kentän laidalla :-) -->
Mika ja Riia saa opastusta, miten koira ottaa
katsekontaktin
Ajatuksia vaihtamalla ja toisia seuraamalla oppii myös hyvin paljon!
Yksi tapa opettaa nouto eli noudon opettamisen havaintoesitys
Ensimmäinen sekunnin
kokeilu, miten se kapula sinne suuhun meneekään. Riia ei oikein
mielissään ollut, mutta viikonlopun aikana tuli edistystä paljonkin.
Ekalla kerralla, niin Riia kuin Mikakin olivat hiukka hämmästyneitä -
että näinkö se tehdään :-). Kouluttaja-Katja on tarkkana, että kaikki
menee oikein.
Aaah, ihanaa vettä! Max pääsi pulikoimaan.
Yllä lähettämistyylejä Toto-juoksuun!!
Väliajalla hiukan tutustutaan nuoriin koiriin.
Sisarukset Riia ja Kelly. Tämän jälkeen lähtivät kirmaamaan vapaana
metsään ja kivaa oli.
Max-vanhus ottaa näistä treeneistä kaikki rapsutukset talteen sekä
hiukka lungisti jo tällä iällä harkkoja tehdään.
Leirin sää suosi meitä sekä viihdyttiin paikalla ihan loppuun asti.
Leirin anti oli hyvä sekä kouluttajat osasivat asiansa ja ottivat
meidät siipiensä suojaan sekä antoivat hyviä eväitä matkan varrelle.
Kiitos paljon järjestäjille, kouluttajille sekä leiriläisille
teidän kanssanne oli mukava viettää viikonloppua harrasteemme
parissa.