Kulkurit maailmalla

Gibraltarilla käynnin jälkeen olemme elelleet hiljaiseloa ja muutamat näyttelyt ovat muuttaneet rutiineja. Kilometrejä on kertynyt n. 2500, joten on sitä hiukan tätä maatakin matkoilla nähnyt, vaikka on vain pienen pieni kulma.

Gibbiksen jälkeen olemme piipahtaneet seuraavissa näytelmissä; Martorell, Velez-Malaga, Badajoz ja Jerez. Sipukat Sintti ja Ninja ovat pärjänneet hyvin kuin myös belgit Max ja Taika. Kaikkia koiria en jokaiseen näyttelyyn ole edes ilmoittanut, mutta ne tärkeimmät kolutaan kyllä kaikki.

Täällä tämä valioksi tuleminen on tehty aika hankalaksi ja Sintti nyt on kaikkein lähimpänä sitä. Yksi ehto valioitumiselle on, että on otettu DNA-näyte, mutta aiemmin Suomessa otettu näyte ei täällä kelpaa. Niinpä otatin Sintille jo sen, jos muutaman kuukauden päästä vaikka napsahtaisi – tiedä sitä vielä.

Belgeillä olisi valioitumiseen myös hyvät saumat, mutta nyt tänne on tullut niille lisäksi käyttötulos, joka ei ole sama kuin Suomessa. Valion arvoon edellytetään tiettyjä näyttelyitä, jotka ovat usein talvimuuttajille huonoina ajankohtina. Jokaisen valioksi haluavan on voitettava vuoden päänäyttely ja saatava joko rodun erikoisnäyttelystä lisäksi excellent tai sitten Espanjan kennelliitto määrää toisen ”piste”-näyttelyn, josta voidaan yrittää saada tuo excellent myös. On siis vain kolme näyttelyä vuodessa, joista vähintään yksi on voitettava ja toisesta saatava excellent. Epäonnistuminen tietää sitä, että valionarvon odotus jatkuu seuraavaan vuoteen ja on taas odotettava mitkä noista näyttelyistä tulevat olemaan ne ”piste”-näyttelyt. Sertejä on kerättävä minimillään 4 ja yksi niistä on oltava jostain kolmesta määrätystä näyttelystä + yksi vähintään excellent toisesta ”piste”-näyttelystä tai rodun erikoisnäyttelystä. Eteläisessä Espanjassa on vähemmän tervuja, mutta Pohjois-Espanjassa, jossa useimmin on nuo tärkeimmät näyttelyt, on myös paljon tervuja ja kilpailua siis on. Samoin on myös schipperken rodun kanssa. Senhän tietää, että noihin ”piste”-näyttelyihin on kaikkien tultava läheltä ja kaukaa.

Belgien kanssa harrastetaan sitten vaan näytelmiä, sillä Max on kyllä todella iloinen ja reipas, mutta vanhuus tuo pientä aina mukanaan ja täytyy edetä ihan koiran ehdoilla ja sen kunnon mukaan. Ninja on taasen juuri sen verran nuori, ettei vielä ole näihin sertikarkeloihin päässyt mukaan, mutta kohta on sitten Ninuskan vuoro aloittaa aikuisten sarjassa.

Nämä pidennetyt viikonloput näihin näyttelyihin ovat avartaneet minua, ja olen nähnyt paljon kauniita maisemia ja aivan ihania kyliä. Nautin kovasti ajamisesta ja maisemien ihailemisesta ja viihdyn hyvin myös näyttelyiden ilmapiirissä. Menestystä ja loistavaa sellaista on tullut ystävieni Irman ja Markun silkkien tuomana. RYP- ja BIS-sijoituksia useampia, ja kyllä meillä on ollut juhlinnan paikka aina silloin.

Tätä kirjoittaessani muutaman päivän kuluttua lähdemme jälleen Champion & Champion De Andalucia -kilpailuun. Irman silkkiterrieri Clynymona Inari voitti viime vuonna BIS CH of CH de Andalucian. Ja tänä vuonna silkkiterrierejä on peräti kaksi kisaamassa tuosta paikasta. Irman kasvatti Bombix Moren Par Noster ja Clynymona Inari ovat molemmat Andalucian voittaja 2009 ja siten molemmat on kutsuttu CH of CH de Andalucia -kilpailuun. Minäkin, joka olen yleensä käytännöllisten vaatteiden ystävä, olen ostanut vähän ”hienompaa” päälle pantavaa tuohon näyttelyyn. Irman viimevuotisen kertomuksen perusteella tilaisuus on vaikuttava erilaisuudellaan ja vaatii hieman lurexia rekvisiitaksi.

Meille ”tavallisillekin” on sertinäyttely samassa paikassa, joten on siellä jännitettävää oikein roppakaupalla. Meillä onkin kaikki koirat ilmoitettu näyttelyyn mukaan, niin tervut, sipukat kuin kaikki kolme silkkiäkin. Kerätään pisteitä, ja aikomus on että kaikki 7 koiraamme saa kutsun Ch of Ch 2010 ‑tilaisuuteen.

Tämä alue jossa majailemme on täyttynyt talvehtijoista, ja useat maat ovat edustettuina. Täällä on myös ollut matkailuvaunujen vaihtoviikko. Muutama on ostanut asukkaalta matkailuvaunun, ja sitten heidän vanha vaununsa on myynnissä. Tänään tuli myös Irman ja Markun parcelaan matkailuvaunu lisätilaksi ja oikein mukavan oloinen vaunu onkin. Vietimme jo tupaantuliaiset eli ”renkaat on potkittu”.

Lämmintä edelleen piisaa, vaikka – ehkä – talvi täälläkin on. Ihmiset edelleen ottavat aurinkoa ja aivan t-paita- ja shortsikelit ovat. Uima-allaskin on vielä käytössä, ja rohkeammat käyvät vielä meressä uimassa. Minä olen lähinnä belgejä meressä uittanut, ja varsinkin Taika on siitä nauttinut. Rannalla on mukava kävellä ja katsella kalastajien touhuja sekä pienten kalastusalusten hiljaista lipumista. Hassua, että rannalla on kieltomerkkejä, että hevosia ja koiria ei saisi rannalle viedä. Silti hevoset ratsastajineen kiertää kehää kieltomerkin ympärillä ja monet koiran omistajat siellä koiriaan päivittäin ulkoiluttaa. Koirakulttuuri on tässä maassa aika paljon suomalaista koirakulttuurista poikkeavaa, ja jätteet jäävät poikkeuksetta paikallisilta keräämättä. Me suomalaiset olemme käyttäneet muovipusseja ahkerasti ja ihmettelemme aika ajoin tätä menoa ja huolettomuutta jätösten kanssa.

Lämmintä joulun aikaa kaikille

Kikka ja sipukat Sintti & Ninja sekä belgit Max ja Taika

* * * *

Kulkurit maailmalla

Talven aikana kehittyi ajatus lähteä lauman kanssa Espanjan aurinkoon. Tätä mietittiin ystäväpariskunnan, Irman ja Markun, kanssa muutamaankin kertaan. Olen ollut vuonna 2000 vähän vastaavalla matkalla, mutta silloin viivyin neljä kuukautta ja aikaa vietin Espanjassa sekä Portugalissa ja silloin oli yksi belgi-Roni mukana. Tästä jäi kaipuu, että vielä joskus uudelleen.

Nyt se aika tuli ja olin valmis lähtemään ja vielä pidemmäksi aikaa. Kotona järjestelyt vain käyntiin ja onneksi on ihania ystäviä, jotka ottivat pieniä tehtäviä kotimaassa hoidettavakseen. Näin siellä on asiat kunnossa ja voimme vapaasti lähteä ja olla rauhassa sen ajan minkä olemmekin.

Matkailuauto huollettiin ja pakattiin pidempää oleskelua varten ja lähtöpäivä koitti 2.8.09. Siljan laivalla Ruotsiin ja sieltä hissukseen Ronnebyn näyttelyyn. En ennen pahemmin ole Ruotsissa näytelmissä käynyt, mutta siinähän tuo meni eli hiukan kehää seuratessa pääsi jyvälle minkälainen järjestys siellä on. Sipukoita oli 7 ilmoitettu ja Ninja koppasi ropin junnuista ja Sintti oli PU2, että ihan tyytyväinen aloitukseen voi olla. Matka jatkui ja hahmotusvirheen takia noin 400 km tulosuuntaan takaisinpäin Askensund’in näyttelyyn. Ajattelimme, että on pikkukylä ja pieni näyttely – eipä ollut. Kaikki Wätternin lautturit olivat laivakoirineen kait lomalla ja päättäneet lähteä näyttelyyn lähimpään pikkukylään niiden kanssa. Sipukoita oli ilmoitettu 14. Siellä sitten olimme muiden joukossa ja Ninja taasen otti junnuissa ropin ja Sintti oli loppupeleissä PU4. Irmalla kummassakin näyttelyssä meni silkkiensä kanssa todella hyvin ja valiotitteleitä ropisi hänelle.

Täältä jatkoimme ystäväpariskunnan luokse Motalaan ja viihdyimme heidän pihapiirissään muutamankin päivän. Oli kiva tavata ja viettää aikaa seurustellen sekä rupatellen.

Seuraava kohde mihin olimme koiria ilmoitettu oli Tanska. Hillerød KV -näyttelyyn
olin ilmoittanut kaikki koirani. Osa roduista oli hallissa sisällä ja hyvä niin, sillä vettä
tuli kaatamalla – aivan kauhea ilma. Belgit ja sipukat tietty oli ”onnetar” laittanut ulkokehiin. Siellä vesisateessa sitten kyhjötettiin ja vesilillussa esitettiin koiria. Sipukoista Sintti tuli valioksi ja Ninja otti taas ropin junnuista sekä belgeistä Max tuli valioksi vanhoilla päivillään (12 v.) ja Taika oli PN2. Irman silkit myös saivat valiotittelit. Joten kyllä oli meillä pienen juhlinnan paikka, joten kakku pöytään ja kaffet. Aika tietysti tuli, että pitää lähteä liikkeelle sillä Belgian näyttely kutsuu.

Belgian Mechelen’issä olivat myös ystävämme, Monique ja Karel. Heille emme
olleet kertoneet, että tulemme tänne ja heidän ilmeensä olisi ollut kuvaamisen arvoisia. Aivan mahtavan pidennetyn viikonlopun vietimme heidän kanssaan. Tähän näyttelyyn oli sipukoita ilmoitettu 7 ja Ninja otti ne mitä aikaisemminkin ja Sintti oli valioluokan exc2. Täällä vähän silmät pyöreinä katselin, kun sipukoita tuotiin kehään – kuka flexissä, kuka valjaissa jne. No, maassa maan tavalla, mutta meillä oli kyllä ihan näyttelykaulaimet käytössä. Ninjaa ja minua pyydettiin myös belgialaisten
kotimaisten rotujen esittelyyn mukaan ja hienosti nuori Ninja jaksoi esityksessä olla mukana ja toi schipperke-rotua loistavasti esille. Kuuluttajalla oli hauskaa, kun jälkeenpäin kuuli, että suomalaisen kasvattajan ja Suomessa syntynyt koira on esittämässä rodun kotimaassa rotua. Näyttely oli muutenkin minulle kokemus sillä siellä oli valtavat rivit häkkejä koirille järjestäjien puolesta sekä sieltä ei myöskään saanut koko päivänä viedä koiraa ulos muuta kuin koirien pissa-alueelle. Koiran,
jos halusi viedä välillä pois niin pantti piti maksaa joka oli 20 euroa per koira. Sen kyllä sai takaisin, kun ilmoittautui palanneeksi. Palkinnot olivat myöskin mahtavia ja näin jopa meidänkin palkintokaappi sai täydennystä.

Seuraava muutaman päivän pysähdys oli sitten Ranskassa aivan viehättävässä Etrerupont'in pienessä kylässä. Suuntasimme Markun ja Irman useamman käyttämään Camping Du Val D'Oise’,n levähdyspaikkaan. Mielestäni aivan loistava vaatimaton alue, joka sopii koiran kanssa kulkijalle loistavasti. Isot aidatut nurmikkoalueet, jossa koirat voivat juosta vapaasti ja lehmät aidan takana laiduntavat. Koirilla oli kyllä ihmettelemistä, mutta lehmät eivät olleet moksiskaan.


Taika ja Ninja siestalla  (kuva: Kikka)

Matka kuitenkin jatkui ja Espanjan ja Ranskan rajamaille jäimme yliyön paikalle nukkumaan, sinne rekkojen ja matkailuvaunujen ja –autojen väliin. Hiukan Ranskan puolella olimme ja aamuyöstä oli äkkinäinen herätys. Irma kolkuttaa oveeni ja ilmoittaa, että heillä on käyty vierailemassa. Minä tietty säntään ylös ja toteamaan myöskin tilannetta. Heiltä oli kuskin puoleinen ovi tiirikoitu auki ja sieltä koukattu Markun shortsit ja paita, joka löytyi auton takaa mytystä. Mytyn päällä oli Markun lompakko ja paperi-500 seteli, joka on yleensä joissakin lompakoissa, kun uutena ostaa. Markku oli sitä säilyttänyt ja sanonut, ettei heitä pois kun oikeatakaan tuon kokoista harvoin lompakossa näkee. Kyllä meillä oli kaiken hässäkän keskellä hauskaa, kun varkaat olivat saaneet leikki-500 ja ei sitten muuta. Ottikohan niitä päähän? – heh, heh. Markun lompakossa on huomaamaton korttitasku ja siellä oli kortit tallessa, joten niitä eivät olleet löytäneet ja saalis oli olematon, mutta inhottava tunne meille kaikille kyllä jäi. Minun autossa ei oltu käyty, sillä Markku oli herännyt outoon rapinaan – joten ne tuli häirityksi kesken keikan. Minulla on kyllä belgin varotuskyltit, mutta en tiedä olisiko niitä estäneet ja en sitäkään tiedä miten minun koirat olisivat reagoineen. Uskon kyllä, että varotus olisi ainakin niistä lähtenyt. Irman ja Markun silkit vain hieroivat silmiään, että näinkö lyhyt yö olikin.

Matkan kuitenkin oli jatkuttava ja suuntana Espanja ja määränpää Torre Del Mar, mihin kotimme pystytämme. Tänne saavuimme 30.8. ja täältä käsin teemme sitten trippejä vähän sinne sun tänne. Täällä mittari huitelee päivällä +30-40 ja illalla myöhään vielä +28. Lämmintä piisaa, ainakin vielä, ja tuulettimet jauhaa vuorokauden ympäri vilvoitusta. Onneksi meri ja uima-allas on vieressä, joten vilvoitusta myöskin saadaan ja koirat käyvät vesiletkun alla vilvoittelemassa. Max’illa on kaikkein tukalinta, mutta elämme sen ehdoilla mahdollisimman paljon ja helpotamme sen oloa. Nämä kolme nuorempaa porskuttaa ja kuumuudesta huolimatta täyttä päätä sekä leikki maistuu niille. Mitä nyt siesta-aikana päikkärit otetaan, että taas jaksetaan jatkaa menoa.

On todella mukava matkustaa ja tehdä taivalta hyvien ystävien kanssa, jotka ovat samanhenkisiä sekä pitävät samoista asioista. Kiitos alkutaipaleesta Irma, Markku sekä Tonta, Mavira ja Zamba.

Kilometrejä Hämeenlinnasta tänne perille on tähän mennessä tullut 5069 ja varmasti kilometrejä vielä taitetaan.

Kikka – siput Sintti & Ninja ja belgit Max & Taika

Reissuihin on mahtunut myös muutama ikävä tapaus. Vuonna 1999 Vesanto oli matkalla Kreikkaan lomailemaan. Ranskan ja Espanjan rajalla matkailuautossa vieraili pitkäkyntisiä keskellä yötä.

– Saavuimme hyvin myöhään paikalle ja menimme nukkumaan. Aamulla hyvin nukutun yön jälkeen huomasimme, että autossa oli käynyt pitkäkyntisiä. Saimme kuulla vakuutusyhtiöltä, että on tullut "buumi", että ilmanottoaukoista sumutetaan jotain nukutusainetta ja pitkäkyntiset vierailevat sillä välin.

Vesanto teki asiasta rikosilmoituksen ranskaksi ja kaikki sujui hyvin. Matka jatkui ja kotiin palattuaan hän otti yhteyttä vakuutusyhtiöönsä.

Rosvoille ei kelvannut lompakon sisältö

Parhaillaan käynnissä olevalla reissulla Belgian ja Ranskan rajalla tapahtui Vesannon mukaan juuri vastaava tapaus.

– Matkakumppanipariskunnan auton etuovi oli tiirikoitu auki aamulla kahden ja neljän välissä. Olivat ojentaneet käden ja saaneet penkiltä shortsit, joiden taskussa oli lompakko ja auton avaimet. Ilmeisesti kuitenkin oli jotain häiriötä, kun eivät olleet enempää sisälle tulleet.

Vesanto kertoo, että shortsit löytyivät matkailuauton takaa ulkoa mytyssä ja lompakko oli aukaistu. Rosvot vetivät vesiperän, sillä lompakossa oli ainoastaan 500 euron leikkiseteli, ja luottokortit oli piilotettu salataskuun. Vorot jäivät siis tyhjin käsin.

– Minun autossani ei ollut käyty, mutta aamuherätys ei kuitenkaan ollut mitenkään viehättävä. Kyllä kaiken harmin keskellä nauratti, kun pitkäkyntisten saalis oli 500 euron leikkiseteli, joka ei kuitenkaan heille kelvannut.

Kaiken harmin ja mielipahan jälkeen ikävistä tapauksista selvitään Vesannon mukaan yleensä huumorilla. Matkailuvaunun tai -auton hankkimisesta kiinnostuneita Vesanto kannustaa ryhtymään tuumasta toimeen.

– Karavaanimatkoilla näkee maan tavallisen elämän, maistaa makuja ja haistaa tuoksuja. Sitä voi verrata hyvin valmistettuun a la carte -ateriaan. Seuramatkat ovat kuin hampurilaisketjun pikaruokia – ei mitään poikkeavuuksia, kaikki samaa ja yhtä mauttomia.

 

Tällä hetkellä Kikka Vesanto lomailee koiriensa ja ystäväpariskuntansa kanssa Espanjassa. Seurue lähti matkalle elokuun alussa Ruotsin, Saksan, Hollannin, Belgian ja Ranskan kautta. Espanjaan he saapuivat elokuun lopussa.

– Lähtöä takaisin kotiin olen harkinnut ehkä touko-kesäkuussa 2010, Vesanto pohtii.

Vesanto oli jo lapsena tehnyt telttaretkiä vanhempiensa kanssa, ja oman perhe-elämän alkuvuodetkin kuluivat teltassa majoittuen. Suomen kesät olivat märkiä, ja Vesanto perheineen katsoi haikeana teltan oviaukosta niitä harvoja matkailuvaunuja, joita 1970-luvun lopulla oli.

– Ihmiset istuivat lämpimässä nauttien kahvia pöydän ääressä. Heräsi halu, että tuollainen meillekin. Sen kesän jälkeen kävelimme matkailuvaunuliikkeeseen, ja se oli siinä, Vesanto muistelee.

Sen jälkeen kaikki kesälomat kuluivat reissussa noin 18 vuoden ajan. Euroopan maat tulivat tutuiksi, ja osassa Vesanto lomaili useaan otteeseen. Baltian-maiden vierailuissa hän on mennyt jo laskuissa sekaisin. Vuonna 2000 hän vietti neljä kuukautta Espanjan ja Portugalin suunnalla.

Matkat rikastuttavat elämääni

Karavaanarireissuilta Vesannolle on karttunut pääasiassa positiivisia kokemuksia, joita hän omien sanojensa mukaan voi muistella sitten kiikkustuolissa. Vesanto ei yleensä hakeudu turistipaikkoihin, vaan haluaa sulautua joukkoon tavallisten ihmisten parissa.

– Kaikki matkat ovat rikastuttaneet elämääni ja antaneet voimaa jaksaa taas työelämässä, silloin kun vielä olin töissä.

Max vaistoaa, milloin matkan aika koittaa. Se menee portille valvomaan, kun emäntä kantaa nyssyköitä matkailuautoon. Kun käsky käy, 11-vuotias belgianpaimenkoira (tervueren) pujahtaa ensimmäisenä autoon. Perässä tulevat belgi-Taika, 5, ja schipperke-Sintti, 1. Koirat kurkistelevat auton ovesta, milloin matkaan lähdetään.
- Koirat varmistavat, etteivät vain jää matkasta pois, nauraa keravalainen Kirsti "Kikka" Vesanto, kolmen karavaanarikoiran emäntä.
Max on tottunut matkaaja. Se on mennyt ympäri kotimaata ja Eurooppaa. Viileä ja ilmastoitu matkailuauto on mukava matkantekoväline, jossa koiratkin viihtyvät.
- Ne ovat parasta matkaseuraa. Tauko pidetään parin kolmen tunnin välein. Takapenkiltä ei kuulu kyselyjä, koska ollaan perillä!

Ihmiset suhtautuvat karavaanarikoiriin ystävällisesti, ja mikäpä olisi, sillä Max on seurallinen otus. Se menee pyytämään rapsutusta, ja usein sen saakin. Tarjoilijat pyytävät koiraa tulemaan terassille, ja se saa juomakupin ja koirankeksin.
Sellaisena hetkenä Max saattaa ajatella, että ulkomaalaiset

ovat jotenkin toisenlaisia kuin suomalaiset, joiden keväinen koirankakkakeskustelu käy seniorin hermoille.
Emäntäkin saa osansa kuuliaisen Maxin keräämästä huomiosta.
- Koiran kautta tutustuu samanhenkisiin ihmisiin. Max on niin kuin veisi pellavapäisen lapsen Italiaan. On helppo aloittaa keskustelu koirasta.

Max on koiralaumansa johtaja, mutta Taika on kaula, joka päätä kääntää. Narttu vaistoaa, että Max on vanha ja väistyvä, mutta kunnioittaa sitä vielä. Taika ja Sintti ovat parhaat ystävät ja nukkuvat kylki kyljessä, mutta Sintti väistää Maxia tai tekee ohituksen silkasta kunnioituksesta pylly maata viistäen.
- Siihen laumaan on vieraan koiran vaikea tulla, ja hyvä niin, sillä en halua pöpöjä ulkomaiden kulkukoirilta.
Koira pitää totuttaa matkailuun pienestä pitäen. Max kulki edellisen omistajansa kanssa farmariautolla, mutta vaihtoi 7-vuotiaana matkailuautoon.
- Se haki heti paikan ja osoittautui kaikkien kaveriksi!
Koirue matkailee tänä kesänä Liettuassa, Ruotsissa ja Valko-Venäjällä. Valko-Venjälle mennään bussilla.

Teksti: Atte Kääminen
Kuvat: Antti Hämäläinen

(Toivottavasti saamme tarkemmat kuvat vielä)

* * * *

virallinen nimi: Valkohampaan Novo Modo
kutsumanimi: Sintti
syntymäaika: 20.6.2007
rotu: schipperke
uros
omistaja: Kikka Vesanto

Miksi valitsit juuri tämän rotuisen pennun itsellesi?
Niin, miksi? Belgi-ihmiselle tietysti pikku-belgi. Olin miettinyt jo jonkin aikaa seuraavaa koiraa, joka on pienempi kuin minun muut koirat. Näyttelyissä kiersin eri rotujen kehien ympärillä ja keskustelin koirien omistajien sekä kasvattajien kanssa. Agilitykentällä myös seurasin niitä pienempiä säkäluokkia silmä tarkkana. Avoimin silmin katselin ja keskustelin sekä aikaa myöten jäi kaksi aika vahvaksi – scipperke ja shiba. Shiba hiveli jotenkin minun silmääni ja monta kertaa kävin kehän laidalla katselemassa, mutta sipukka nosti kuitenkin suosiotaan voimakkaasti siinä rinnalla. Näiden rotujen ulkopuolelta vielä minulle tarjottiin sijoitukseen kahden eri rodun narttua – oli siinä minulla puntaroimista. Olin kallistunut jo aika hyvin schipperken suuntaan ja katsellut mahdollisia pentueita ja seurannut kerhon sivuja. Kerran vein belgiäni, Ronia, Kirkkonummelle kisaamaan Masalinin Miran luokse ja siinä ulkona nurkalla seisoskelin ja Laaksosen Miia oli vieressäni. Olin huhuja kuullut, että hänen Jepellensä on tulossa pentuja – kuinka ollakaan jutunjuuri kääntyi siihen suuntaan. Schipperken suosio oli siis jo ykkösenä minulle ja kerroin Miialle, että olin tutkinut taustoja ja olisin halukas ostamaan häneltä pennun – jos hän katsoo minut sellaiseksi, että olisin varteenotettava ostajaehdokas.
Schipperken terveys, luonne, toimeliaisuus ja ulkonäkö viehättivät minua, kun olin löytävinäni sieltä samaa mitä rakastan omissa belgeissäni.

Kuvaile pentuasi. Millainen se on luonteeltaan?
Kun Sintti tuli meille, se otti paikkansa laumassa hetimiten. Pentulaatikolla olin käynyt useamman kerran katsomassa pentuja ja seurasin koirien luonteita ja ulkonäköäkin. Sintti nousi siellä suosikiksi muutaman viikon kuluttua, enkä todellakaan ole katunut. Sintillä on juuri avoimuutta, sosiaalisuutta, energisyyttä, stressin sietokykyä sekä antaa hellyyttä kuin myös ottaa sitä vastaan. Sosiaalisuus ja stressin sietokyky ovat minulle tärkeitä, koska matkustan ja kierrän Eurooppaa paljon – ettei tule turhia hötkyilyjä matkatessa.
Sintti oli juuri luovutettu, kun pakkasin sen mukaan ja lähdin Viroon. Siellä hoidin asioitani Sintti kantokassissa mukana. Kassista vain verkon läpi silmät kirkkaina kurkki, että onhan mamma matkassa mukana ja senkin jälkeen olemme jo useamman kerran menneet muille maille vierahille.

Millaisia tulevaisuuden haaveita ja toiveita sinulla on, kun ajattelet pentuasi?
Minua on puraissut näyttelykärpänen ja olen tykännyt aina agilitystä. Tarkoitukseni olisi Sintin kanssa käydä näyttelyissä – niin Suomessa kuin Euroopassa, idässä ja lännessä. Belgeilläni ei oikein ole enää mitään tavoitettavaa tuolta saralta eli sellaista mihin minun resurssit riittäisivät, joten Sintti ja sijoittamani belgi-Riia ilmeisesti lähtee Sintin ja minun matkaan mukaan. Lähden siis uudelle kierrokselle tuoreiden koirien kanssa. Agilityä olen myös suunnitellut Sintille sillä itse voisin opettaa sille esteet ja ehkä aloittaa ykkösluokassakin kisaamisen, mutta sitten täytyy jo katsoa lainaohjaajaa – josko sellainen löytyisi. Tietysti tottista olisi tarkoitus hioa, että saataisiin siitä hyvin käyttäytyvä koira.

Mitä pentusi jo osaa? Millaisia asioita sen kanssa on jo opeteltu?
Eipä tuo vielä kummoisia osaa eli hakusessa on kaikki, mutta näyttelytreenejä olen hionut eli pöytä on tuttu, käsittelyä sietää hyvin, hampaat voi vieras ihminen katsoa, seiso-käsky on hanskassa. Agilityssä olemme hioneet kontakteja, lähinnä puomin alastuloa ja putki näyttää olevan lemppari jo nyt. Myös luoksetulo vapaana ollessa näyttää olevan kohtalaisessa kunnossa. Penturyhmässä olemme käyneet koulutuskentällä ja siellä hiotaan suhtautumista vieraisiin koiriin, luoksetuloa ja jotain pientä – mitä penturyhmässä on ohjelmassa.

Mitä asioita pidät tärkeänä, kun mietit pentusi kasvattamista / kouluttamista?
Minulle on tärkeää, että Sintistä kasvaa hyvä koirakansalainen, sillä olisi pääkoppa kunnossa, se pysyisi terveenä ja kasvaisi laumassa omanluonteiseksi koiraksi. Luulen sen jo olettavan olevansa belgi. Hyvää kasvamiselle näytti myös tekevän se, että autoin ystävätärtäni ja otin häneltä puoleksi vuodeksi hoitoon silkkiterrieri Neren, joka on vuoden vanha uros. Siinä on samankokoista leikkiseuraa toisilleen' sillä tärkeäähän on pennun elämässä myös leikki.

Miten perheen muut koirat ovat tulokkaan ottaneet vastaan?
Minulla on siis kotona kaksi belgiä – Max 10 vuotta ja Taika 4 vuotta - ja sijoituksessa belgejä, Roni 7 vuotta ja Riia 2 vuotta. Sintin kun kannoin kopassa kotia ja laskin lattialle, niin kaikki kolme nuuskuttivat toisiaan. Sintti haisteli nurkat huushollista ja painui juomakupille, niin kuin olisi ennenkin siinä kupilla käynyt. Siitä se elo lähti luistamaan ja Taika sekä Sintti ovat ylempiä ystäviä. Sintti saa möyhentää Taikaa mielin määrin ja nukkuvat yhdessä kiinni toisissaan. Max, vanha herra, on aina ollut pentujen suojelija ja hän opettaa lauman tapoja hellävaraisesti sekä koirien kieltä tulokkaalle. Nerekin pöllähti tähän vielä myöhemmin mukaan, joten Nere sopeutui ja löysi paikkansa. Nere kyllä on pahnan pohjimmainen eli siinä Sintti kyllä sitä luonnettaan näytti, eikä Nere sieltä niin vaan kiipeäkään. Kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin ja siitä olen erittäin tyytyväinen, vaikka en kyllä mitään muuta odottanutkaan.

 PS. Vielä haluaisin kiittää pennun valinnan mietiskelyssä auttaneita ystäviäni – kummitäti-Lissua ja belgieni kasvattajaa Annikaa sekä Miia ja Markkua, jotka vastailivat auliisti kysymyksiini.

* * * *

Keitä olette?
Olen 14 viikkoa vanha Sintti-koira ja rodultani pikkuruinen schipperke sekä samassa taloudessa asuvat Taika ja Max sekä emäntäni Kikka Vesanto.

Missä kaikkialla liikutte ja millä tavoin?
Käymme Keravan koirakentällä sekä jonkin verran matkustamme autolla. Ihan äsken koin laivamatkan, kun menimme porukalla Ruotsiin. Aika paljon minua kurkittiin, kun olen vielä niin pieni.

Kuinka usein liikutte liikenteen seassa?
Päivittäin käymme lenkillä, sillä täytyyhän niitä kavereita käydä tervehtimässä. Vapaana kyllä tykkäisin juosta, mutta vähän on niitä paikkoja, missä voisin vipeltää ilman ettei mamma roikkuisi narun päässä koko ajan.

Miten koirana suhtaudut liikenteeseen?
Minä istuskelen ihan vain katselemassa ohi ajavia autoja ja pyöräilijöitä. Toisinaan käymme Keravan keskustassa, jossa mamma istuu penkillä jäätelön kanssa ja minä katselen ohi meneviä ihmisiä. Kuulemme opetellaan jotain häiriötekijöitä ja ei siinä mielestäni mitään ihmeellistä ole.
Kerran kävimme rautatieasemalla, ja sain makupaloja, kun osasin istua ihan rauhallisesti paikallaan, vaikka junista lähtikin kovaa ääntä.

Miten turvaudutte liikenteessä?
Minulla on heijastinliivit, sillä turkkini on musta. Mammalla on takissa heijastimia, ja niistä on ihan kiva joskus ottaa kiinni.

Miten ohikulkijat suhtautuvat koiriin?
Minä herätän kovasti huomiota, ehkäpä siksi, että olen vielä pikkuinen. Toisinaan meinaan kyllästyä vieraiden ihmisten silittelyyn. Tosin kun kaksi isompaa koiraa ovat mukana, saan paremmin olla rauhassa, sillä niitä ei kaikki uskalla silitellä.

Miten toivot kanssaihmisten huomioivan?
Toivoisin kanssaihmisten antavan tilaa ohittamiseen, etenkin kun liikutaan useamman koiran kanssa. Pyöräilijät voisivat vaikka pirittää kevyesti kelloa, kun tulevat takaa, sillä aina ei heidän tuloaan kuule. Eniten toivoisin, ettei rikottaisi pulloja jalkakäytäville, sillä lasinsirut tekevät rumaa jälkeä koirien tassuista.

Entäs autoilijat?
Kun ajetaan tiellä, jossa ei ole jalkakäytävää, toivoisin, että autot väistäisivät lähemmäksi keskiviivaa eli antaisivat koirillekin tilaa. Yleensä me koirat muutenkin kuljemme aikalailla ojan reunusta, joten emme pysty enää väistämään.

Onko sinulla lopuksi vielä jotain terveisiä meille ihmisille?
Mammani puolesta pyytäisin, että kunta laittaisi tiuhempaan roskapönttöjä. Kakkapussin kantaminen kilometritolkulla ei ole herkkua.

* * * *

 Syyskuun loppupuolella tiistai-iltana kokoonnuttiin Katajanokalle odottamaan Viikkaria. Pakattiin häkit, koirat ja tavarat pakettiautoon ja itse menimme laivaan kansimatkustajina. Siinä tutustuttiin muihin matkalaisiin ja oli siellä muutamia ”vanhojakin” tuttujani.

Laivalla syötiin hyvin, sillä edessä oli pitkä taival bussissa. Iloisen puheensorinan ja pienen jännityksen kera purettiin itsemme Tallinnassa puolen yön aikaan ulos laivasta. Bussi oli odottamassa meitä sataman edessä ja jälleen purku pakettiautosta sekä lastaus bussiin. Häkit löysivät paikkansa sekä sitomisen jälkeen koiratkin pääsivät bokseihinsa. Minulla oli mukana Taika ja meille kesällä muuttanut ”sohvaperuna” Max, joka on 8½-vuotias ihana belkkari.

Tilaa meillä oli kaksikerroksisessa bussissa ihan mukavasti. Jokaiselle oli kahden istuttava penkki ja jos halusi niin heti käytävän toisella puolella saman moinen. Siinä sitten vaihdettiin vähän mukavampaa asua päälle ja matka alkoi. Vähän satamasta lähdössä kuuntelin bussin vaihteistoa ja mielessä kävi, onkohan kaikki kunnossa. No, siinä jutellessa ja juttuja kuunnellessa sekin sitten unohtui ja iloittiin matkalle lähdöstä.

Maxin ja Taikan olotilaa kävin välillä katsomassa ja toteamassa onko kaikki hyvin ja ennen kaikkea onko koko ajan vettä kupeissa. Siinä yks sun toinen otti torkut ja herätys oli Latvian tullissa. Rajan jälkeen oli sitten pissatustauko ja kaikki purkautui ajallaan bussista ulkoilutuskierrokselle. Sitten taasen makuupusseihin ja pitkälleen sekä vielä hiukan unta. Aamulla pysähdyttiin aamupalalle sekä tietysti koirien ulkoilutuslenkille..
 

Koirat bussissa

Jossain vaiheessa alkoi taasen kuulua jotain outoa ääntä bussistamme ja kuljettajat pysähtyivät
huoltoaseman pihalle vähän tutkailemaan. No, me käytimme tilaisuuden hyväksi ja piipahdimme
tietysti täyttämään varastojamme kaupassa. Sitten bussiin ja piti lähteä taasen matkaan, mutta
pakki ei mene päälle. Ei, kun kaikki ulos ja vähän pukkaamaan bussia ja saatiin se sellaiseen
asentoon, että matka voi jatkua..

Torstai-iltana saavuttiin näyttelykaupunkiin eli Arad’iin. Iso hotelli ja hyvät huoneet. Hotelli oli aivan näyttelyalueen tuntumassa ja erittäin hyvät ulkoilumaastot koirien kannalta sekä keskusta kävelymatkan päässä. Majoittautumisen ja ulkoiluttamisen jälkeen tietysti kaupungille syömään. Tämän jälkeen sänky kutsuikin oikein mukavasti ja ihana oli heittäytyä tasaiselle pedille nukkumaan.
.
Perjantaina sitten tutustuttiin porukoissa kaupunkiin ja tietysti shoppailtiin. Yhden jos toisenkin matkaan tarttui mukavia ostoksia mukaan. Illan suussa käytiin vähän vakoilemassa näyttelyalueella ja erittäin hyvältä paikalta näytti. Näyttelyalue erilainen mihin me olemme tottuneet, siellä oli useita ravintoloita, lapsille leikkipaikkoja, penkkien reunustamia käytäviä sekä paljon nurmialuetta.
.
Lauantaiaamuna pakkasimme itsemme ulos bussin viereen ja kuskimme sanoivat, että bussin vaihdetta korjataan ja kaikki pääsevät näyttelyyn venäläisten busseilla. Venäläisiä busseja oli neljä ja ottivat kaikki halukkaat kyytiinsä, mutta me Katin kanssa tavaroinemme kävelimme sen muutaman sadan metrin ja olimme näytelmissä.

Siinä sitten ihmeteltiin, missä meidän kehät mahtavat ollakaan ja kuinka monelta. Info vastasi, että kehistä saa numerot ja ulkona on lista missä on kehät. Siinä sitä listaa luettiin ja mm. belkkarit oli kirjoitettu niin, ettei siitä mitään kyllä ymmärtänyt. No, ykkösryhmää vähän tutkailtiin ja siihen kehään menin katsomaan ja siltähän kysymällä belkkaritkin löytyivät sekä sain numerot ja luettelon. Siinä sitten opettelin belkkarin kirjoituksenkin, että seuraavana päivänä löydän kehän helpommin. Sitten vain odotettiin omaa vuoroa ja pystytettiin siihen pieni suomalaisten leiri lippuineen. Kehään mentiin aikanaan ja aika hyvin meillä meni, Taika oli ROP ja Max taasen sai EH:n, kun tapaturmaisesti on muutama poskihammas lähtenyt ja tämä tuomari taasen ei hyväksynyt todistusta, että näinkin vanhalla koiralla voi olla jo puutteita hampaissa..

Kehävuoroa odottamassa


RYP-kehä

Isojen kehien jälkeen siirryttiin taasen hotelliin sekä viettämään vapaa-aikaa ja kelaamaan päivän tapahtumia. Iltaa vietettiin ja pikkuhiljaa valmistauduttiin huomista päivää varten. Osa pakkasi tavaroitaan valmiiksi ja veimme matkalaukut linja-autoon valmiiksi, että aamulla olisi vähemmän kannettavaa ja päästäisiin jouhevasti lähtemään hotellista. Aamulla jälleen samalla lailla näyttelypaikalle ja bussimme tulee noutamaan meidät kotimatkaa varten.

Aamulla myös selvisi, että busseihin oli murtauduttu, niin meidän kuin muihinkin busseihin. Mm. minun matkalaukkuni oli lähtenyt parempaan talteen ja olin siis aika vähällä vaatevarastolla tästä eteenpäin liikkeellä. No, kyllä vähän otti päähän, mutta mitään korvaamatonta ei kylläkään hävinnyt – vaan kaikki on kyllä korvattavissa.
No, mitä tuota varkautta murehtimaan, vaan näyttelypaikalle.

Kehät nyt löytyivät helpommin ja jälleen numerot sekä luettelo saatiin kehästä. Siinä sitä jälleen porukoissa oltiin ja odotettiin vuoroa. Rodut oli taasen merkitty kehän tauluun ja sitä mukaan koirat kutsuttiin näytille. Meillä oli eri tuomari kuin eilen, mutta edelleen unkarilainen. Vähän minua jännitti Maxin pärjääminen, mutta kehään vain. Max meni ensin ja sai sertin sekä cacibin – jees! Taika oli aikanaan vuorossa ja samat tuli sekä mun molemmat koirat olivat roppikehässä. Äkkiä apparia ja Max kaverille ja itse vein Taikan. Maxhan se porskutti ja oli ROP ja Taika VSP. Näin molemmista koirista tuli Romanian valioita ja muutamat lisätittelitkin tuli kotiin. Siinä sitä autettiin puolin sekä toisin suomalaisia ja kaiken kaikkiaan erittäin hyvin meillä meni.

Päivä siinä hurahti jälleen ja ryhmä- ja BIS-kehien jälkeen pakattiin itsemme bussiimme. Riemukas puheensorina täytti bussin ja kertoilimme toisillemme päivän tapahtumista ja tietysti ruotimistakin tapahtui. Viikonloppu oli ollut hyvä ja erittäin mielenkiintoista oli tutustua tuonkin maan näyttelytouhuun. Erittäin hyvin oli näyttely järjestetty, kaikki toimi hyvin ja ajallaan sekä toimitsijat olivat ystävällisiä ja auttavaisia.

Matkaa taitoimme kohti Unkarin rajaa ja jotenkin alkoi tuntua, että kaikki ei ole kohdallaan bussin kunnossa. Matka meni yllättävän hitaasti, mutta tarkoitus oli päästä EU:n puolelle. Raja tuli ja Unkari sekä hissukseen ajettiin Debrecen’in kaupunkiin. Hotelli oli tähtäimessä ja löytyihän aivan ihana hotelli meille. Siihen yöksi ja kuljettajat sekä matkanjohtaja miettimään mitäs nyt tehdään, kun bussin joku osa hajosi että sillä ei voi enää jatkaa matkaa. Samana iltana lähti Tallinnasta uusi bussi meitä hakemaan ja me vietimme aikaa kaupungissa koko seuraavan päivän sekä yön. Tässä jo tiesimme, että kotiin emme pääse sovittuna aikana ja sitten aloimme kännyköillä soitot työpaikoille sekä vastaantulijoille, että ilmoitellaan sitten koska laiva on Suomessa.

Aikanaan bussi tulikin ja taasen purkasimme tavarat ”vanhasta” bussista ja toiseen. Ei siinä kauaa mennyt, kun kaikki oli kunnossa ja pääsimme matkan päälle. Siinä sitä jolkotettiin eteenpäin ja katseltiin maisemia, kerrottiin juttuja. Tullit menivät hyvin ja ainoa tulli joka halusi mennen ja tullen nähdä koirien passit oli Unkarin tulli.

Slovakia tuli vastaan ja pysähdyimme tuttuun levähdyspaikkaan. Siinä kahviteltiin, ulkoilutettiin jälleen koiria ja vähän muutenkin verryteltiin. Minä taasen tarkkana ”korvana” olin kuunnellut bussin ääniä ja tietysti kysymään kuljettajalta, että mielestäni siellä ei kytkin oikein irrota eli pääseekö tällä Tallinnaan asti. Kuljettaja katsoo minua ja toteaa, että ei taida päästä. No, mitä siinä voi tehdä kuin jatkaa matkaa ja toivoa parasta.

Siinä vielä tuli matkan varrella tietyökin ja yksi kaista käytössä. Eikö siinä sitten ollut rekka ajanut jotenkin vinksalleen ja rekan nuppi pudonnut kaistalta. Siinä sitä seisottiin jonossa ja odotettiin, että työmaan koneet saavat rekan nupin ylös ja kaista taasen käyttöön. Aikaa vierähti noin kolme varttia ja jonot olivat puolin sekä toisin aika pitkät.

Taivalta taitettiin ja pääsimme noin 100 km :n päähän Rigasta – bussi levähti. Siinä sitä istuttiin ulkosalla ja tutkittiin lähiseudun paikkoja. Uusi bussi tuli nyt Latviasta ja siinä oli kaikki penkit paikallaan, joten häkit menivät ruumaan ja koirat tulivat meidän kanssamme penkeille. Oli meillä kolonna jonkin aikaa. Edellä ajoi bussi jolla oli hinauksessa meidän rikki mennyt bussimme ja me perässä bussilla. Latvian bussivarikolle veimme bussimme ja otimme kuskimme kyytiin ja sitten päästiin matkaan. Kyllä meillä oli hieno bussi allamme, mikäs oli matkustaa. Illalla olimme satamassa ja laivaliput oli siirretty sekä aikanaan pääsimme myös laivaan.

Kyllä reissu oli kaiken kaikkiaan – sanoisinko mielenkiintoinen, mutta erittäin mukava. Väilillä tietysti hermo kiristyi yhdellä sun toisella, mutta huumorilla me kuitenkin pärjättiin. Lähden kyllä toisenkin kerran – ei sen puoleen, ei tämä ensimmäinen kerta ollut mutta oli kyllä kaikkein vaiherikkain.

Vakuutusyhtiön kanssa olen ollut yhteydessä varastetusta matkalaukusta ja se asia etenee hyvää vauhtia.

Nyt on edessä Unkarin reissu parin päivän päästä ja sitten on vielä Valkovenäjä tämän vuoden puolella, eli matkailu avartaa, antaa uusia tuttavuuksia, tulee uusia ystäviä sekä hauskaa on kiertää samanhenkisten ihmisten kanssa sekä ne rakkaat koiratkin mukana.

 Kikka ja belkkarit Taika & Max 

* * * *

Pikavisiitti Unkariin

Kirjoittanut Kikka Vesanto

Keväällä oli haastatteluni lehdessä ja siinä kerroin, että lähdemme kesällä reissuun ja nyt tuo reissu sitten on tehty.

Päämäärämme oli piipahtaa Unkarissa ja näin pakkasimme motorisoidun kisahäkkimme (matkailuauto) kuntoon ja menoksi. Oma vanhempi koiramme Roni jäi Suomeen kilpailemaan harrastamassaan lajissa, agility, ohjaajansa kanssa ja otimme lainakoiran mukaamme kasvattajalta. Max tuli koiratyttömme Taikan seuraksi. Kaikki koirat ovat Workaholic kennelistä ja ovat sukua toisilleen. Unkariin piipahtamisemme yksi syy on Taikan muutama näyttely, jotka on ympätty reittimme varrelle ja toinen syy on se, että olemme ihastuneet yleensä Unkariin. Tämä on nyt yhdeksäs kerta, kun käymme ko. maassa.

Matka alkoi tietysti Helsingistä Tallinnaan ja sieltä Viron keskelle Paideen, jossa on kesämökkimme. Mökillä meni juhannus ja arkipäivänä hoidin Maxille EU-passin ja sitten päästiin matkaan.

Lähtö Paidesta tiistaiaamusta - päivän aikana teimme matkaa reilut 750 km läpi Baltican. Illan suussa noin klo 19.30 saavuimme tutulle Augustow’in leirintäalueelle, jossa yövyimme. Belkkarimme sai heti seuraa naapurivaunusta eli oli samaa rotua oleva matkalainen mukana.

Keskiviikkoaamu valkeni pilvisenä, siis mitä ihanin sää ajoon. Aurinko tosin ilmestyi pilvien takaa pian ja pilvet väistyivät, joten päivästä tuli taas lämmin ja aurinkoinen.

Keskiviikkona lähes läpi Puolan (Augustow – Białystok – Lublin – Rzeszów). Illan jo hämärtyessä, ei niin ajan vaan pilvisyyden lisääntymisen myötä, löysimme kartanon, jonka nurmelle saimme automme paikoitettua ja siinä kartanon puistossa vietimme rauhallisen sekä lämpimän yön. Kartano uima-altaineen ja palmuineen antoi meille miljöön, että ollaanko me Puolassa vai eksyttiinkö peräti aivan etelään. Kävin omistajan opastuksella tutustumassa kartanon kerroksiin ja olipa upea. Kartanoa käytettään nykyään myös hotellina ja kyllä niissä huoneissa hotellivieraat tuntevat sitä entisajan loistoa.
 

Valuutan vaihdon jälkeen matkamme jatkui jo ennestään tuntemaamme leirintäalueeseen Ózdissä.  

Alue on tasainen nurmikenttä, jota varjostaa pienet puut. Alueella on myös maauimala, joka on alueen asukkaiden kuin myös paikallisten asukkaiden käytössä. Oletan, että altaan vesi tulee jostain maanalaisesta lämpöisestä lähteestä, sillä se on aamuvarhaisellakin miellyttävän lämmin ja kuitenkin virkistävää. Reitti kulki seuraavien kaupunkien läpi: (Rzeszów – Svidnik – Prešov – Košice – Rožňava – Ózd.)

* * * *

Haastattelussa Kikka Vesanto
Reportterina Anita Riekki 

1. Hei Kikka. 
Olen kuullut, että olet matkailut koiran kanssa usein?
Matkailua olen harrastanut koko ikäni, eli kauan, ja viimeiset 5 vuotta koiran/koirien kanssa. Koirat ovat tuoneet reissaamisen uudenlaisen ulottuvuuden ja mielestäni vain positiivisia kokemuksia.

2. Mitä koiria sinulla on?
Meillä on kaksi Belgianpaimenkoiraa ja muunnos on tervueren. Workaholic Da-Do-Ron-Ron (Roni) 5 vuotta ja Workaholic Tra-La-Laa (Taika) on ensi toukokuun lopulla 2 vuotta.

3. Missä kaikkialla olet käynyt?
Olemme kiertäneet Eurooppaa ristiin rastiin useamman kerran sekä tietysti kotomaakin on tullut tutuksi. Ronilla on enemmän Euroopan maita käytynä kuin Taikalla, mutta meillä itsellämme, ennen koiria, ei taida olla kuin pari käymätöntä maata.

4. Onko matkailusi ollut näyttelyreissuja, vai ihan lomamatkoja?
Ennen koiria tehtiin lomamatkoja ja matkan pituus vaihteli neljästä viikosta kuuteen viikkoon ja ne olivat maiden kulttuuriin ja elämyksiin tutustumista sekä haettiin kokemuksia. Roni oli neljä kuukautta, kun ensimmäisen kerran lähti Euroopan kierrokselle ja silloin käytiin 11 maassa ja viivyttiin 3,5 kuukautta. Siellä Roni oppi sosiaalisuuden vaikka koulutukseen muuten ei panostettu.
Taika, kun tuli taloon niin nykyään lomamatkaan otetaan myös muutama näyttely mukaan. Viime kesänä tutustuimme pintaa syvemmälle Liettuaan ja Latviaan, kun ennen olemme vain ajaneet läpi. Näihin kumpaankin maahan otettiin myös yhdet näyttelyt Taikalle mukaan.

5. Kenties myös ulkomailla?
No, pääsääntöisesti me siis panostetaan ulkomaan matkailuun.

6. Missä kaikkialla?
Amerikassa ja Kanadassa olemme käyneet lentäen, ilman koiria. Muuten on Eurooppa aika monipuolisesti autolla kierretty.

7. Mitä pitää ottaa huomioon, jos aikoo koiran/koirien kanssa ulkomaille?
Nykyään on helppo matkustaa ulkomaille koirien kanssa, kun EU on levittäytynyt niin kattavaksi. Samat asiat pitää huomioida, kuin täällä kotomaassakin matkaillessa autolla. Tarpeeksi vettä, liikuntaa eli ei liian pitkiä siirtymiä paikasta toiseen. Sitten on olemassa joitakin maiden säännöksiä eri roduille. Joku rotu tarvitsee yleisellä paikalla kuonokopan jne. Ne kaikki löytyvät helposti, kun nettiä vähän aikaa pyörittää.

8. Millainen paperisota esim. on?
Nykyään ei paljon paperisotaa tarvitse käydä. Katsoo vain, että koiralla on EU-passi, rokotukset kunnossa ja Suomeen tullessa heisimadotus ajallaan otettuna. Ruotsi ja Norja tekevät vähän poikkeusta vasta-aineittensa kanssa.

9. Entä majoitusmahdollisuudet, ovatko lemmikit tervetulleita hotelleihin, vai onko joitain erityisiä majoittumispaikkoja?
Majoitusmahdollisuuksiin olemme tutustuneet reissuillamme vain camping-alueisiin, mutta tiedän että on hotelleja jotka ottavat koiria ja toiset taasen ei. Aivan niin kuin meillä täällä kotomaassakin. Niihin vain täytyy tutustua etukäteen ja on myös camping-alueita, jotka eivät ota koiria sisään. Leirintäalueoppaasta löytyy kyllä aivan tarpeeksi alueita, jotka hyväksyvät koiran ja me käytetään vallan niitä.
Joissakin Viron, Latvian ja Liettuan hotelleissa olen ollut koiran kanssa ja aivan loistavasti suhtautuvat. Ne, leirintäalueet jotka ottavat koiria ovat myös koiraystävällisiä ja kaikki on mennyt todella hyvin. Saksaan mennessä rahtilaivoilla on lemmikkielinhytit erikseen ja matkahan on suht pitkä ja mukava siellä on koiran kanssa olla. Keittiöstä saa koiralle oman ruokalautasenkin vietäväksi hyttiin sekä pissatuspaikat on järjestetty kannelle.

10. Reissaatko aina omalla autolla?
Me reissaamme pääsääntöisesti omalla autolla ja matkailuvaunulla eli meillä on oma koti mukana. Ihan muutaman reissun olen tehnyt näyttelybussin mukana hotellimajoituksineen ja nekin ovat olleen aivan loistavasti järjestettyjä.

11. Onko ollut ongelmia esim. Euroopassa tai muualla ulkomailla, entä kotimaassa?
Mitään suurimpia ongelmia en ole tavannut, kun olen hoitanut täydellisen rokotusohjelman koirille. Meidän eläinlääkärit kyllä tietävät hyvin mitä ns. ylimääräisiä rokotuksia kannattaa ottaa, kun esim. lähtee Etelä-Eurooppaan (esim. Kreikka, Espanja, Portugali). Portugali oli sellainen, missä on paljon kulkukoiria, niin siellä kytin Ronilla useasti ulkoillessa kuonokoppaa. Oman mielenrauhani vuoksi tämän siis tein, ettei päässyt haistelemaan rokottamattomien koirien jätöksiä.

12. Onko sinulle sattunut joskus jotain, mihin et osannut varautua, ehkäpä hauskoja sattumia?
Yleensä olen aika tarkka ja yritän varautua kaikkeen mahdolliseen. Ensimmäisillä reissuilla koirien kanssa olin varautunut ihmisten suhtautumiseen eläimiin, niin kuin meillä täällä kotona.
Iloisesti sain yllättyä kuinka mahtavasti etelässä ihmiset ottavat eläimet vastaan. Olemme istuskelleet ravintolassa syömässä koirien kanssa ja koirille tarjoilija tuo aina oman vesikupin. Olemme myös jättäneet koiran ravintolan ikkunan alle kiinni, mistä olemme voineet sitä vartioida silmä tarkkana, mutta tarjoilija tuli sanomaan: ottakaa koira tänne sisään mukaanne, ja taasen tuli oma vesikuppi koiralle. Tämän ihmisten suhtautumisen takia koirien kanssa on niin mukava matkustaa rajojen ulkopuolella.

13. Miten eläimet ovat reissuilla pärjäilleet?
Roni ja Taika matkustavat mielellään ja pärjäävät hyvin. Takakontin luukun, kun nostaa niin koirat tietävät oman häkkinsä ja häntä heiluen sisään. Joko mennään, mennään jo!

14. Seuraava matkasi, kenties jo ensi kesänä ja minne päin maailmaa?
Aivan seuraava pidempi matka on bussireissu Moskovan näyttelyyn helmikuussa. Tietenkin ennen kesää reissataan toisessa kotimaassamme Virossa useammankin kerran sekä tietysti Liettua ja Latvia ovat ohjelmassa. Ronille muutamat agikisat niissä maissa ja Taikalle näyttelyt.
Ensi kesänä lähdemme taasen autolla ja matkailuvaunulla ja kohteena on Balticaa pitkin alaspäin. Slovenia, Slovakia, Tsekki, Puola, Unkari ja ehkä Kroatia, niissä maissa olemme viimeksi käyneet joitakin vuosia sitten, joten nyt olisi aika uuteen reissuun. Matkalle on katsottuna 3-5 näyttelyä, mihin ajattelin koiran ilmoittaa katsotaan mitä kesä tuo tullessaan.

15. KIITOS Kikka ja oikein hyvää kesän odotusta
Oikein hyvää talvea ja kesän odotusta kaikille. Mielelläni annan vinkkejä, jos joku on lähdössä koiran kanssa reissaamaan. Se on todella mukavaa ja antoisaa, minä tykkään kovasti ja sen takia kait me tätä teemmekin.

* * * *

Keravalaiset Kirsti ja Harri Vesanto on valittu Vuoden karavaanareiksi. Nimitys julkistettiin SF-Caravan ry:n syysliittokokouksessa viikonvaihteessa Hämeenlinnassa.

Kirsti ja Harri Vesanto ovat ansioituneet erityisesti SF-Caravan ry:n jäsenistön matkailutietouden kehittäjinä.

Kirsti Vesanto on johtanut SF-Caravan ry:n ulkomaanmatkailun erityiskerhoa, VOP-kerhoa. Kirsti Vesanto on omalla panoksellaan ja hyvän työryhmänsä vetäjänä kehittänyt kerhon toimintaa siten, että kerhon jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti. Kerhon lehden kautta saatava matkailuinformaatio on ollut faktoihin perustuvaa, perusteellista ja hyviä käytännön matkailuvinkkejä sisältävää. Kerhon tapahtumien, yhteistyössä jonkun SF-Caravan ry:n jäsenyhdistyksen kanssa järjestettävien vuosittaisten matkailutreffien, ohjelmasisältö on ollut erittäin monipuolinen. Kerho on järjestänyt ainutlaatuisia retkiä, joista suurimman julkisuuden ovat saaneet Venäjän Karjalaan suuntautuneet matkat. Kirsti Vesanto on ollut kerhonsa tehokas organisaattori ja yhteishengen tekijä, joka on sallinut monenlaisten matkailusta kiinnostuneiden ihmisten toimia ja jakaa osaamistaan jäsenistön yhteiseksi hyväksi.

Harri Vesanto on toiminut SF-Caravan ry:n matkailutoimikunnassa vuosina 1993-1996 ja matkailuasiamiehenä vuodesta 1998 alkaen. Antamassaan matkailutiedossa Harri on perustanut sanomansa faktoihin, tarkistettuihin aikataulu- ja hintatietoihin sekä tinkimättömään karavaanarin näkökulmaan. Harri Vesannon matkailuilloissa, Caravan Shown-tietoiskuissa,  lehtiartikkeleissa ja kirjateksteissä on välittynyt aina oman reissukokemuksen tuntu. Harri Vesanto on henkilökohtaisesti vaikuttanut siihen, että karavaanarit ovat voineet matkustaa turvallisesti ja hyvin ennakkotiedoin Baltian maihin, aluksi Viroon ja myöhemmin myös Latviaan ja Liettuaan. Harri Vesanto on julkaissut "Karavaanarin Baltia"-oppaat ja tuottanut monipuolista matkailutietoutta myös Internetiin sivuille www.voppari.com.

                                                                                                                                                                                                        
Monissa kilpailuissa palkitut belgianpaimenkoirat Roni ja Taika kulkevat aina Vesantojen matkassa ja  ovat sopeutuneet hyvin reissaamiseen. 
 - Ovat aina valmiita lähtöön eivätkä kitise takapenkillä. Kikka vakuuttaa.

Kirsti ja Harri Vesanto saivat vuodeksi haltuunsa Unto Vuolan lahjoittaman kiertopalkinnon. Tunnetuimpia vuoden karavaanareita ovat olleet mm. entinen ministeri ja europarlamentaarikko Pertti Paasio ja enduromoottoripyöräilyn maailmanmestari Kari Tiainen.

Teksti ja kuvat: Paula Salmi Caravan-lehti

* * * *

Terveisiä Keravalta

 Lumenalkuiset ja syksyn värikylläisyyden jälkeiset terkut Talkaholic news'n lukijoille.

Annika Keto antoi meille mahdollisuuden pieneen juttuun Ronista. Roni on saanut virallisen nimen n. 2,5 vuotta sitten Annikan luona eli Workaholic Da-do-ron-ron ja hetihän tuo kääntyi kotoisasti Roniksi.

 Miten Roni meille tuli?
Minä olin jäänyt vuorotteluvapaalle töistäni ja minulla oli elämässäni ensimmäisen kerran todella aikaa. Ensimmäiset neljä kuukautta olin hoitanut poikani koiranpentua ja arvaatte, että olin todella myyty. Kävelin kirjastoon ja koirakirjat lainaan sekä selvitystä roduista. Poikamme kantoi Koiramme-lehden meille ja sieltä löytyi koirakirjasta löydetty ja valittu rotu ja Annikan puhelinnumero, eikun soittamaan. Muutaman puhelinsoiton jälkeen suuntasimme auton nokan mieheni Harrin kanssa Forssaan. No, siinä keskusteltiin ja haastateltiin sekä tutkailtiin koiruuksia. Annika onneksi luotti meihin ja löysimme mukaamme aivan ihanan pienen karvapalleron. Ensimmäiset päivät tutustuttiin varovasti ympäristöön ja hoitokoiraan, joka oli silloin viiden kuukauden vanha isohko jässikkä eli Bernin paimenkoira Charlie-nimeltään. Maailma oli meille ihmeellinen sekä Ronille että minulle, mutta siinä me opittiin toinen toisiltamme ja aivan ihanilta muilta samanhenkisiltä ihmisiltä. Tuttavapiiri laajeni ja siihen tuli auttamattomasti mukaan ihmiset joilla oli koiria. Pienempi koiruus tietysti seurasi isompaa ja ei montaa viikkoa ollut vanha, kun jalka jo nousi ja sohotettiin kuin aikamiehet. Huteraahan se oli, mutta yritys oli kova.

Meillä oli aika mukavasti asiat sillä aitasimme heti pihamme niin, että Ronilla oli mukava ottaa kesää vastaan ja minä vietin päivät kotona. Siinä pikku hiljaa opeteltiin ensimmäisiä tapoja ja pieniä yksinoloja. Selasin koirakirjoja oppia hakien, Annikaa vaivaten kysymyksilläni ja näistä kaikista haparoiden ja terveellä maalaisjärjellä etenimme eteenpäin yhteisolossa.

 Kesä meni ja tuli toinen kesä
Roni täytti neljä kuukautta ja rokotukset saatiin kuntoon silloin matkailuauto pakattiin ja trailerin perään pieni henkilöauto ja baanalle. Meitä lähti kaksi matkailuautoa kohti etelän kesää. Siinä sitä mentiin Via Balticaa pitkin Puolaan, Saksaan, Sveitsiin, Ranskaan ja Espanjaan. Sinne pysähdyimme Costa del Solille muutamaksi kuukaudeksi. Aamuisin otimme tavaksi kävellä muutaman tunnin lenkin Ronin kanssa Välimeren rantaa pitkin ja katsella auringon nousua horisontista. Roni viihtyi hyvin niin kuin mekin, koulutus jäi vähäiseksi, mutta sosiaalisuus  lisääntyi oikein roppa kaupalla. Leirintäalueet, torit, terassit, kaupungit asukkaineen tulivat Ronille tutuiksi, mm. terassilla Ronille tuotiin aina oma vesikuppi. Espanjasta siirryimme kuukaudeksi Portugaliin ja kotiin palattiin Saksan kautta rahtilaivalla Helsinkiin. Tämä oli taasen Ronille uusi kokemus, kun tarpeilla käytiin laivan kannelle rakennetulla hiekkalaatikolla. Helsinki otti meidät vastaan kylmänä ja lumisena, joten siirryimme lämmöstä suoraan ihmeelliseen lumeen. Voi sitä valkoista pumpulia ja kylmääkin oli, kun kesäkarvat on kehon ympärillä keskellä talvea. Roni täytti silloin 8 kuukautta ja ensimmäinen joulu oli ovella.

 Mihin olemme osallistuneet?
Niin kuin kerroin, että koulutus on jäänyt enemmän ns. kotikoulutukseksi. Syy on siinä, että olemme nykyäänkin kesät pois kotimaasta ja talvellahan täällä koirakerhojen toiminta ei ole niin vireää kuin kesällä. Olemme kuitenkin osallistuneet ja käyneet haistelemassa mahdollisuuksien mukaan yhtä sun toista mm. tottista, hakua ja agilityä. Peräti kahdelle agilityn alkeiskurssille olemme osallistuneet ja nyt olemme ryhmässä mukana viikkoharjoituksissa. Tämä vaikuttaa meidän kummankin mielestä ihan mukavalta ja Roni menee turkki hulmuten ja silmät palaen, kun mamma vain osaisi opastaa. Kyllä se oppii, toivottavasti.

Sitten olemme käyneet muutamassa testissä. Ensinnäkin syksyn leirin yhteydessä järjestettiin ROLT-testi ja niin sopivasti kun oli, niin siihen. Siinä sitä näin ensimmäistä kertaa testin kulun ja ajattelin, että mihin sitä taas itsensä laittoi saatikka koiran. No, meidän vuoro tuli ja siinä sitä ihmisryhmään mentiin ja Roni tavallisella uteliaisuudellaan katseli ympärilleen, ehkäpä ajatteli että hulluja noi ihmiset. Minua kyllä jännitti, kun ensimmäistä kertaa tällaisessa olin osallisena. Täytyy sanoa, että kyllä jännäsin aivan turhaa sillä se oli mukava kokemus ja kokemus joka osaltaan taas rikastutti minunkin elämääni.

Seuraavaan testiin mentiin lokakuun alussa ja se oli SKL:n luonnetesti Karkkilassa. Sekin oli minun ensimmäinen kokemus, en edes ollut nähnyt. Ensimmäinen lumi oli satanut maahan ja siellä me olimme kolmantena jonossa. Tähän minä en enää jännittänyt siihen malliin kuin Rolt'tiin mentäessä. Kokemus oli tässäkin erittäin mukava ja nyt kun kummatkin on käyty, niin olen erittäin tyytyväinen siihen, että yleensä mentiin näihin. Olen nyt saanut kuulla neljältä tuomarilta yhteensä ns. virallisen lausunnon koirastani ja kyllä täytyy sanoa, että he koiran luonteen tuntevat - vieraankin. Miksi me menimme näihin testeihin, sitä tietenkin voi kysyä. Me emme varsinaisesti näitä tarvitse mihinkään, mutta ajattelin josko niistä olisi apua kasvattajalle tietoa antavana. Olen lukenut Belgi-lehdestä, että belkkareista kerätään tietokantaa johon mm. näistä tulee tieto niin kuin lonkkakuvauksistakin. Halusin kantaa oman korteni kekoon ja suosittelen sitä myös lämpimästi muille. Saamani kokemus oli rikastuttava ja testi antoi uutta tietoa Ronista itsellenikin. Ei sen puoleen, jokainenhan meistä koiransa parhaiten tuntee, mutta kuitenkin…

 Mitä me teemme?
Roni on nyt tullut nuoren miehen ikään ja on edelleen oikea Tipparstakkeli. Vietämme päivät kahdestaan ja käyden radalla ajoittaen harjoittelemassa itseopiskeluna esteitä ja kontakteja sekä tunnilla sitten kouluttajan kanssa saamme opastusta kädestä pitäen. Ehkä jossain vaiheessa nuuskimme vielä rauniotkin. Taas, kun iskä pystyy pitämään vapaata niin suuntaamme auton nokan kohti Viron keskiosaa, jossa vietämme aikaamme. Täällä Roni saa viron kielen opetusta paikallisilta koiruuksilta ja ehkäpä taasen ensi vuonna Ronilla on edessä pidempi espanjan kielen opetusjakso.

 Ihanan koiran "vanhemmat"

Kikka ja Harri

Lähde: Talkaholic news (v. 2002)